Kaleva 1.12.2008 Viihde
Idols-kisasta pudonnut Kalle Löfström kiitti fanejaan
0
|
LEHTIKUVA / SEPPO SAMULI
 |
| Idols-tuomaristo piti Kallen Löfströmin laulamassa Dreamer -kappaleesta. |
Idols-kisassa neljänneksi sijoittunut Kalle Löfström myöntää reilusti, että putoaminen harmittaa. Kalle Löfström oli sunnuntai-iltana pudotusuhan alla yhdessä Anna Puustjärven kanssa.
"Kyllähän se harmittaa, koska voittoa tässä lähdettiin tavoittelemaan", myöntää Kalle Löfström MTV3:n Idols-uutisissa. Hän oli kertoi olevansa kuitenkin tyytyväinen, että oli päässyt kisassa näinkin pitkälle.
"Ihmiset ovat hienosti äänestäneet minua. Ei voi kun tuhannesti kiittää faneja kaikista äänistä, mitä he ovat lähettäneet", kiitteli Kalle Löfström fanejaan. Löfström ei osannut illalla arvioida, että mikä laulussa meni pieleen.
Putoamisesta huolimatta rokkari aikoo tehdä yhä uraa musiikin parissa. Mielessä oli oli jo treenaus ja keikkailu bändin kanssa.
"Katsotaan sitten, jos saisin jostakin levydiilin", haaveili Kalle Löfström MTV3:n sivulla.
Idols-kisassa ovat vielä mukana Koop Arponen, Pete Parkkonen sekä Anna Puustjärvi. Kisa jatkuu sunnuntai-iltana.
Helsingin Sanomat 16.12.2008 9:06
Sony BMG:n toiminta sai jo Kalle Löfströmin turhautumaan

Kalle Löfströmiä jurppii.
martti kainulainen / lehtikuva
Tämän kauden Idolsissa useasti pudotusuhan alla keikkunut ja lopulta neljänneksi sijoittunut Kalle Löfström on jo ärsyyntynyt levy-yhtiö Sony BMG:n toimintaan. Asiasta kertoi Iltalehti.
"Sony BMG sitoo käteni ja hidastaa uraani, vaikka olen kuullut, että he eivät aio tehdä kanssani levytyssopimusta. He panttaavat minua", Löfström sanoo.
Hän uskoo, että levytyssopimukset tehdään vain Idolsissa kolmen ensimmäiseksi sijoittuneen kanssa. Hän itse haluaisi "siirtyä bändinsä kanssa eteenpäin".
Sony BMG:n toimitusjohtajan Kimmo Valtasen mukaan päätös Löfströmin kohdalla tehdään ensi vuoden alussa.
"Formaattiin valitettavasti kuuluu, että artisteilla on tietty karenssiaika", Valtanen muistuttaa.
Iltalehti 31.12.2008 4:42 (ESA PYYSALO)
"Se kolahti kerralla"
31.12.2008 4:42
Idolsissa neljänneksi sijoittunut Kalle Löfström löysi rakkaansa internetistä.
RAKASTUNUT Kalle Löfström on yli kuukauden ajan seurustellut Outi-tyttöystävänsä kanssa.
Idols-kisassa ihastuttanut ja vihastuttanut Kalle Löfström, 24, on jälleen varattu mies. Outi-nimisen vaaleaverikön kanssa seurusteleva mies paljastaa, että ihastus syttyi nopeasti.
- Se kolahti aika kerralla. Olemme tunteneet toisemme jo muutaman kuukauden ajan, mutta yhdessä olemme olleet nyt yli kuukauden, Kalle kertoo Iltalehdelle.
Idolsin aikana Kallen huhuttiin seurustelevan niin ikään kisassa mukana olleen Anna-Liisa Ruuskan kanssa. Tuolloin Kalle ei halunnut tuoretta suhdettaan sen enempää kommentoida, mutta ei myöskään kieltänyt asiaa. Marraskuussa mies kuitenkin tunnusti olevansa taas vapailla markkinoilla.
- Outi on minua vuotta nuorempi. Törmäsimme toisiimme netin kautta. Juttelimme ensin pitkään Facebookissa ja näimme, kun Idolsissa kiireet helpottivat.
Iltalehti kertoi joulukuun puolivälissä Kallen olevan ärsyyntynyt siitä, että Sony BMG sitoo hänen kätensä ja hidastaa uraa. Laulaja uskoi, että levy-yhtiöllä ei ole aikomustakaan tehdä levytyssopimusta hänen kanssaan. Sony BMG:n toimitusjohtaja Kimmo Valtasen mukaan Kallen mahdollisesta levytyssopimuksesta tehdään päätös alkuvuodesta. Artisti ei kuitenkaan voi tehdä sopimusta muiden yhtiöiden kanssa ennen kuin Sony BMG on päättänyt artistin tuotteistamisesta, johon yhtiöllä on etuoikeus.
- Palaveri on tulossa. Katsotaan sitten, mitä sieltä tulee, Kalle sanoo nyt.
Helsingin Sanomat 4.3.2009 11.18
Idols-kilpailija Kalle Löfström sai viimein levytyssopimuksen
Tuomas Selänne

Kalle Löfström ei saanut levytyssopimusta SonyBMG:ltä kuten Idols-kilpailun kärkikolmikko.
Viimesyksyisessä Idolsissa neljänneksi sijoittunut Kalle Löfström on tehnyt levytyssopimuksen Edel Recordsin kanssa, kertoo Hymy-lehti.
Löfströmin esikoislevystä vastaa Risto Asikainen, joka on aiemmin säveltänyt musiikkia muun muassa Nylon Beatille. Levylle on tulossa myös muutama Löfströmin oma sävellys. Esikoisalbumin on tarkoitus ilmestyä toukokuussa.
Kalle Löfström kertoo Hymyn haastattelussa myös alkaneensa seurustella.